Swedish Steel Prize -finalistit 2015

/INS. Rohkeat ja innovatiiviset lujien terästen mahdollisuuksia hyödyntävät ratkaisut yhdistävät neljää tämän vuoden Swedish Steel Prize –finalistia. Voittaja julkistetaan 19. marraskuuta Tukholmassa pidettävässä tilaisuudessa.

”Saimme hakemuksia nyt 17. kerran järjestettävään kilpailuun kaikkiaan 77 peräti 28 eri maasta. Kilpailun tavoitteena on palkita innovatiivisia ja luovia tuotteita ja ratkaisuja. Kaikki nämä terässovellukset ovat kilpailukykyisiä kansainvälisillä markkinoilla. On hienoa nähdä innostavia uusia ratkaisuja, joiden toteuttamiselle erikoislujat teräkset ovat edellytyksenä. Myös monien olemassa olevien tuotteiden uudelleenmuotoilu ja -suunnittelu osoittavat, että innovatiiviset insinöörit löytävät aina tilaa parannuksille. Hakemusten laaja kirjo ja korkea taso osoittavat, että tällä palkinnolla on merkittävä rooli toimialalla.”, sanoo tuomariston puheenjohtaja, SSAB:n markkinakehityksestä vastaava johtaja Gregoire Parenty.

Kilpailuun tuli eniten hakemuksia raskaan kuljettamisen sektorilta, mutta hakemusten toimialakirjo oli laaja. Finalistit hyödyntävät innovatiivisesti erikoislujien terästen mahdollisuuksia tuotteissaan. Neljä finalistia ovat:

Facil System, sokeriruokosilppurin terät, Brasilia

Facil Systemsin kehittämät uudenlaiset sokeriruokosilppurin terät on pultattu akselin tukivarteen spiraalimaisesti. Ratkaisu säästää energiaa ja lisää huomattavasti terien käyttöikää. Vuonna 1986 perustettu Facil Systems toimii São Paolon alueella, mutta sen tuotteita viedään Brasilian lisäksi myös muualle Etelä-Amerikkaan ja Intiaan.

Milotek Pty Ltd, kiskokuljetusjärjestelmä, Etelä-Afrikka

Milotek on kehittänyt täysin uudenlaisen, ympäristöä säästävän raskaisiin kuljetuksiin tarkoitetun koholla olevan Futran-kiskokuljetusjärjestelmän. joka toimii kustannustehokkaana ja joustavasti muunneltavana vaihtoehtona perinteisille raidejärjestelmille, hihnakuljettimille ja esimerkiksi kaivosten tavarakuljetusjärjestelmille.

Ponsse Oyj, metsäharvesteri, Suomi

Järjestelmällisellä kehitystyöllään vuonna 1970 Vieremällä perustettu Ponsse on tuonut markkinoille uuden sukupolven harvesterin (Ponsse Scorpion), jossa hyödynnetään erikoislujien terästen etuja mm. alustassa, nosturien puomeissa ja leikkureissa. Kuljettajan ergonomiaan on kiinnitetty ratkaisussa erityistä huomiota.

TEREX Cranes Germany GmbH, mukautuva nosturi (Boom Booster), Saksa

Terex on kehittänyt mukautuvan nosturin lisäosan, jonka avulla nosturin (CC 8800-1) kantokyky on selvästi aiempaa suurempi. Nosturin pääpuomiin kiinnitettävän Boom Boosterin avulla myös ulottuvuus kasvaa. Erikoislujia teräksiä käytetään Boosterin ristikkoratkaisussa.

Lisätietoja

Atte Kaksonen, mediasuhteet Suomessa, puh. +358 50 3143 634
Susanne Nordhqwist, Head of Events and Content, puh. +46 155 254 381

Lue lisää Swedish Steel Prize-kilpailusta > www.steelprize.com

Kuvia SSAB:n mediapankista

SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva pohjoismainen ja yhdysvaltalainen teräsyhtiö. Yhtiön lisäarvoa tarjoavat tuotteet ja palvelut on kehitetty tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tavoitteena on vahvempi, kevyempi ja kestävämpi maailma. SSAB:llä on työntekijöitä yli 50 maassa ja tuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiö on noteerattu Nasdaq Tukholmassa ja toissijaisesti Nasdaq Helsingissä. www.ssab.com.

Rating:

vote data

Let us know if you are going to use this press release. Thank you!

SSAB AB
Klarabergsviadukten 70, D6
P.O Box 70

101 21 Stockholm
SWEDEN
Telephone:+46 8 45 45 700
Email:info@ssab.com

Publications