Green Buffers on Swedish Steel Prize 2023 -voittaja

/INS. Kansainvälisen Swedish Steel Prize 2023 -palkinnon voittaja on ruotsalainen Green Buffers. Palkinto myönnetään yrityksen pitkälle kehitetystä, energiaa absorboivan erikoislujan teräksen käytöstä, jotta junat olisivat turvallisempia matkustajille ja taloudellisempia kuljettajille.

"Green Buffersin menetelmä käyttää erikoislujia teräsprofiileja hajauttamaan energiaa junan törmäyksessä hallitusti. Heidän uuden sukupolven kytkentäteknologiansa mahdollistaa pitkälle kehitettyjä ja räätälöityjä suunnitteluratkaisuja, jotka säästävät ihmishenkiä ja alentavat kustannuksia”, kertoo Eva Petursson, Swedish Steel Prize -tuomariston puheenjohtaja ja SSAB:n tutkimus- ja innovaatiojohtaja.

Uuden sukupolven junien kytkentäteknologia

Nykyiset junien törmäyksenhallintajärjestelmät ovat alkeellisia. Turvallisuusstandardit perustuvat 1960- tai 1970-luvun teknologiaan ja pienetkin onnettomuudet johtavat raiteilta suistumiseen. Tässä Roger Danielsson ja hänen kollegansa Green Buffersissa näkivät mahdollisuuden. Autoteollisuuden inspiroimana he ovat kehittäneet erikoislujaan teräkseen perustuvan energianhajautusjärjestelmän, joka tekee junamatkustuksesta matkustajille turvallisempaa ja kuljettajille taloudellisempaa.

Menetelmä koostuu kahdestatoista muotoaan muuttavasta yksiköstä, jotka on asennettu kytkentäliitäntöihin koko junasarjan alueella. Törmäyksessä yksiköiden Strenx® 700 MC -teräsprofiilit taittuvat kuin haitari ja vaimentavat iskun alle sekunnissa. Välttämällä alkuperäisen huippuvoiman ja minimoimalla muut huippuvoimat, törmäyksen energia jakautuu hallitusti.

”Toisin kuin autoissa, kaikki junatörmäykset tapahtuvat käytännössä edestäpäin. Tämä antaa järjestelmällemme valtavan merkityksen”, Roger Danielsson sanoo. Tulevia lisäparannuksia varten energiaa absorboiviin yksiköihin voidaan asentaa anturit, jotka tarjoavat entistä enemmän tietoa energian liikkeistä.

Innovatiivisen menetelmänsä ja kunnianhimoisen tavoitteensa – nolla hallitsematonta junaonnettomuuksiin liittyvää raidesuistumista – ansiosta Green Buffers voi mullistaa junien turvallisuuden.

Muut finalistit

Swedish Steel Prize -voittaja julkistettiin palkintoseremoniassa Tukholmassa 11. toukokuuta. Muut finalistit olivat DigJim Norjasta, Gestamp Espanjasta ja Levistor Isosta-Britanniasta ja ZOOZ Israelista (jaettu ehdokkuus).

Palkitsevat teräsinnovaatiot

Swedish Steel Prize -palkinto juhlistaa suunnittelua, yhteistyötä ja teräsinnovaatioita, jotka johtavat parempaan ja kestävämpään maailmaan. Voittaja saa diplomin, kuvanveistäjä Jörg Jeschken veistoksen ja medianäkyvyyttä. Vuoden 2023 Swedish Steel Prize -palkinnon yhteydessä SSAB lahjoittaa 100 000 Ruotsin kruunua UNICEFille tukeakseen heidän työtään lasten ja nuorten laadukkaan koulutuksen ja oppimismahdollisuuksien hyväksi ympäri maailmaa.

 

Lisätietoja:

Eva Petursson

Tuomariston puheenjohtaja, Swedish Steel Prize

Email: eva.petursson@ssab.com

Anna Rutkvist

Projektipäällikkö, Swedish Steel Prize

Email: anna.rutkvist@ssab.com

 

www.steelprize.com

SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva pohjoismainen ja yhdysvaltalainen teräsyhtiö. Yhtiön lisäarvoa tarjoavat tuotteet ja palvelut on kehitetty tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tavoitteena on vahvempi, kevyempi ja kestävämpi maailma. SSAB:llä on työntekijöitä yli 50 maassa ja tuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiö on noteerattu Nasdaq Tukholmassa ja toissijaisesti Nasdaq Helsingissä. www.ssab.com. Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta: Facebook, Instagram, LinkedIn, Twitter ja YouTube.

Rating:

vote data

Let us know if you are going to use this press release. Thank you!

SSAB AB
Klarabergsviadukten 70, D6
P.O Box 70

101 21 Stockholm
SWEDEN
Telephone:+46 8 45 45 700
Email:info@ssab.com

Publications