‘Vihreä’ ratkaisu laivojen jäteongelmaan lupaa toivoa Itämerelle

Ympäristöihmiset, poliitikot ja kadunmiehet ovat kaikki yhtä mieltä Itämeren saastumisen aiheuttamasta, meren elämään ja terveyteen kohdistuvasta uhasta. Nyt on tarjolla rohkaisevia merkkejä tekniikan
tulosta avuksemme. Varustamot ovat jo ottamassa käyttöön uusinta teknologiaa olevia, laivoissa toimivia
jätevedenkäsittelyprosesseja. Niillä voidaan käsitellä kaikki matkustajien ja miehistön käyttämä vesi lähes
juomakelpoiseksi. Tämän jälkeen puhdistettu vesi voidaan laskea mereen aiheuttamatta uhkaa
terveydelle tai meren ekosysteemille. Näinkäsitellyn veden laatu ylittää kaikki nykyiset laivojen jätevedenkäsittelylle asetetut päästönormit.

Uusi järjestelmä on ympäristöystävällinen vaihtoehto käytännölle, jossa suuria jätevesimääriä siirrettään laivoista satamiin, maalla toimiviin palveluihin. Puhdistusteknologiassa on yhdistetty veden tehokas esikäsittely ja biologinen hapetustekniikka pitkälle kehitettyyn suodatuskalvoon, joka pystyy poistamaan jopa virukset.

Espoolaisen Evac-yhtiön kehittämä järjestelmä voidaan asentaa sekä uusiin laivoihin että jälkikäteen jo liikenteessä oleviin aluksiin. Yhtiön arvion mukaan esimerkkinä uuden järjestelmän aikaansaamasta hyödystä voisi olla autolautta, joka normaalisti tyhjentäisi jätevesisäiliönsä satamaan kolme kertaa viikossa. Uutta prosessia käyttämällä sen tarvitsisi purkaa ainoastaan lietejäämänsä noin kerran kuukaudessa.
”Meidän kaikkien yhteinen tavoitteemme on suojella Itämerta saastumiselta. Uusi kalvobioreaktorimme auttaa varustamoja tekemään juuri niin, siirtämättä jätevesien käsittelyn aiheuttamaa taakkaa vain yksinkertaisesti maalla toimivien laitosten kannettavaksi”, Evacin projektijohtaja Juha Kiukas sanoo. ”Olemme ajatelleet asioita pidemmällä tähtäyksellä ja kehittäneet ratkaisun, joka vähentää merkittävästi jätteiden kuljetustarvetta ja minimoi niiden haittavaikutukset elinympäristöömme laajemmalti.”

Yhden kesäisen viikon aikana Helsingin satamassa käyvät Itämeren matkustaja-alukset, kansainväliset risteilyalukset sekä matkustaja- ja autolautat voivat tuottaa yhtä paljon jätevettä kuin yksi 50.000 asukkaan kaupunki. Tällä on väistämättä vaikutuksensa satamissa toimiviin palveluihin.

Hyvän ympäristökäytännön mukainen perusperiaate on käsitellä jätevedet siellä, missä ne tuotetaankin”, toteaa Evacin johtava prosessien erikoistuntija Jari Jokela.
Jäteveden siirtäminen satamassa on aikaa vievä ja usein myös pahanhajuinen prosessi, eikä siinäkään vielä kaikki. Jätettä on paljon ja se voi olla terveydelle vaarallista. Siinä on myös haihtuvia ja korrosoivia kaasuja ja sen kuljettaminen vaatii rahaa ja energiaa. Päästyään matkansa päähän, se aiheuttaa lisäkuormitusta maapuolen jätevedenkäsittelylaitokselle. Onko todella järkevää ryhtyä kaikkeen tähän, jos käyttökelpoinen vaihtoehto on olemassa?”

Uusi ratkaisu kehitettiin sen jälkeen, kun laivoilla tuotetun jäteveden luonne ja määrä oli tarkkaan tutkittu.
Sen käyttö tarjoaa uusia mahdollisuuksia esimerkiksi suihkuista ja pesualtaista tulevan harmaan veden kierrätykseen vaikkapa pesulassa käytettäväksi. Levien kasvua lisäävät typen ja fosforin kaltaiset ravinteet voidaan myös poistaa. /ins


Huomautuksia toimitukselle:
Evac on kansainvälinen yritys, joka kuuluu maailmanlaajuiseen ranskalaiseen Zodiac-yhtymään. Evac suunnittelee, valmistaa ja markkinoi ympäristöystävällisiä vedenkeräys- ja vedenkäsittelyjärjestelmiä laivanrakennusteollisuudelle. Osaava henkilökunta, ammattitaitoinen suunnittelu ja korkealaatuiset tekniset ratkaisut ovat mahdollistaneet markkinaosuuden ja liikevaihdon jatkuvan kasvun. Evac Marinen nettomyynti tilivuonna 2004/2005 oli 35 MEUR.

Evac Marine on alansa markkinajohtaja. Yli 30 vuoden liiketoiminta on johtanut laajaan kokemukseen – purjeveneistä suuriin loistoristeilijöihin – ja yli 8.500 referenssiin.

Evac Oy, jolla on tytäryhtiöitä ja edustajia yli 40 maassa, on vastuussa maailmanlaajuisesta merialan liiketoiminnasta.
Evac Oy:llä on Lloyds:in myöntämä ISO 9001:2000–laatujohtamissertifikaatti ja ISO 14001-ympäristöjohtamissertifikaatti. Evacin toimitilat sijaitsevat Espoossa.



Yhteys lisätietojen saamiseksi:
Juha Kiukas
Johtaja, Asiakasprojektit
Evac Oy, Veininlaaksontie 1
FIN-02620 Espoo, Finland
Puh: +358 20 763 0250
Matkapuh: +358 50 468 7920
S-posti: jkiukas@evac.zodiac.com
Faksi: +358 20 763 0222

http://www.evac.com

Press release images


Compact and complete, the MBR's small footprint makes it ideal for retrofitting to existing ships, as well as for new vessels where every cubic metre is precious. © Evac

Environmentally aware operators like Finnlines have already taken advantage of Evac's advanced waste water treatment solutions on a baltic ferry m/s Finnclipper. © Finnlines


Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications