Intia-päivä, sunnuntai 18.08.2019 Kaisaniemen puisto, Helsinki

/ins Nyt jo neljättä kertaa järjestettävää Intia-päivää juhlitaan tänä vuonna sunnuntaina 18.8.2019 klo 10–18 Kaisaniemen puistossa Helsingissä.

 

Intia-päivä on vuosittainen tapahtuma, jonka tarkoituksena on tuoda esille ja tehdä tutuksi intialaisen kulttuurin eri puolia Suomessa. Tapahtuman suosio on kasvanut vuosi vuodelta, ja viime vuonna Kaisaniemen puistossa vieraili jo lähes 10 000 ihmistä. Oman lisänsä tällä kertaa tuo kuluva Intian ja Suomen diplomaattisuhteiden 70-vuotisjuhlavuosi, jonka huipentuma Intia-päivä on. Se on suurin Suomessa järjestettävä Intia-aiheinen tapahtuma, joka kokoaa samaan paikkaan laajan valikoiman intialaista musiikkia, tanssia, ruokaa, joogaa, ayurvedaa ja koko perheen toimintaa. Tapahtuman kruunaa Nagalandin osavaltiosta tulevan Abiogenesis-folkfuusioyhtyeen konsertti, joka on Intian hallituksen kulttuurisuhteiden neuvoston ICCR:n sponsoroima.

 

Ulkoministeri Pekka Haavisto ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ovat vahvistaneet osallistumisensa Intia-päivään.

 

 Intia-päivä tarjoaa monipuolisen kattauksen klassista, semi-klassista, modernia, fuusio- ja kansanmusiikkia sekä -tanssia. Sen varmistavat tapahtuman lähes 300 esiintyjää intialaisista yhdistyksistä ja suomalaisista/intialaisista kulttuuriryhmistä. Intian kirjava ruokakulttuuri on laajasti edustettuna intialaisten ravintoloiden sekä yhdistysten pitämissä pop-up-ravintoloissa. Mukana on myös alueellisia herkkuja, joita ei tavallisesti ole Suomessa tarjolla.

 

   Lapsille on tarjolla mm. leijan lennätystä, tarinatuokioita, askartelupajoja ja pomppulinna. Tapahtumassa on mahdollista myös tutustua krikettiin, joogaan ja perinteiseen intialaiseen terveystieteeseen Ayurvedaan, sekä kokeilla intialaisia asuja.

 

 Tapahtuma on ilmainen ja sen järjestävät Suomi-Intia-Seura ry ja Suomessa toimivat intialaiset  järjestöt. Intian suurlähetystön, Incredible India Tourismin ja Helsingin kaupungin kanssa. Tapahtumaa tukemassa ovat myös useat yritykset ja muut kumppanit.

 

 

Yhteyshenkilöt:

Shefali Arora

Varapresidentti, Suomi-Intia-Seura ry

Shefali.arora@wartsila.com

Tel. 0407500132

 

Raghunath Koduvayur

Intia-päivän järjestelykomitea

raghunath.koduvayur@neosmart.health

Tel. 050 4876509

 

Veera Pitkänen

Cultural Assistant

Intian suurlähetystö

culture.helsinki@mea.gov.in

Puh. 09 22899124

M. 040 8454085

 

 

Lisätietoja:

Facebook www.facebook.com/intia.paiva

Twitter @intia_paiva

Instagram @indiaday_helsinki

 

 

Rating:

vote data

Let us know if you are going to use this press release. Thank you!

Embassy’s Address :
32 Kulosaarentie, 00570, Helsinki

Contact Persons:
Mr. Raghu Kodavayur,
India Day organizing Committee
Email: raghunath.koduvayur@tieto.com


Mr. Nirmal Kumar Chawdhary, First Secretary & Head of Chancery,
Embassy of India, Helsinki
Tel. No. 09 228 99111
Email: hoc.helsinki@mea.gov.in

Publications