New colour system paints several colours in on brushing

LEHDISTÖTIEDOTE
1995-07-14
Useita värejä yhdellä siveltimen vetäisyllä

Maaliteollisuus on vihdoinkin ratkaissut pitkään vaivanneen ongelman, eli useiden värisävyjen maalaamisen samanaikaisesti.
– Uudella menetelmällä maalataan koristeellisia seiniä kertasivelyllä. Lisäksi värijärjestelmä on ympäristöystävällinen siinä mielessä, että käytetään ainoastaan vesiliukoisia maaleja.
Näin väittää ruotsalainen Beckers Färg, joka markkinoi italialaista Fractilis-värijärjestelmää.

Järjestelmä perustuu tekniikkaan, jolla maalin valmistaja kovalla turbiinipaineella koteloi eri väripigmentit erikseen. Sideaineena käytetään väritöntä vesiliukoista ainetta. Normaalisti maalia käytetään ruiskumaalauksessa. Laimennettuna maalia voidaan myös levittää telalla.
Maalauksen suorittavat yleensä ammattilaiset, mutta työ ei vaadi tavallisuudesta poikkeavia työvälineitä.

Lukuisia väritystehoja
Uutta värijärjestelmää tuodaan markkinoille viitenä eri vaihtoehtona, joissa jokaisessa on oma värikuvio.
– Lisäksi värit ovat keskenään sekoitettavissa, mikä antaa arkkitehdeille ja maalareille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia, sanoo toimitusjohtaja Erkki Heikkinen Basok Oy:stä, joka edustaa tuotetta Suomessa.

Hyvä kulumisenkesto
Beckers Färg on myynyt uutta järjestelmää mm. useille kiinteistöyhtiöille, jotka ovat hyödyntäneet sitä rappukäytävien kuluneiden pintojen maalaukseen.
– Jatkuvissa kulumistesteissä värit ovat yltäneet parhaaseen arvosanaan. Raapaisukestävyyden vahvistamiseksi pinnat voidaan myös lakata, sanoo Erkki Heikkinen.
Uudelle monivärimaalauksen mahdollistavalle teknologialle on haettu maailmanlaajuista patenttia.




Kuvateksti:
Koteloimalla väripigmentit voidaan samaan maalipurkkiin lisätä useita värisävyjä, eikä sekoittumista tapahdu. Monivärimaalaus kertasivelyllä on patentoitu tekniikka. Fractalis-niminen tuote on jo kokenut menestystä monissa Euroopan maissa.



Lisätietoja:
Basok Oy
Erkki Heikkinen
Mikko Kettunen
Kari Vallivaara
Köydenpunojankatu 7 A 2
00180 Helsinki
Puh: (90) 608 033
Fax: (90) 680 1853


Huom! Yllä oleva teksti on saatavissa 3,5 tuuman levykkeellä (MS Word 5.1) Macintosh- tai PC-formatoinnilla.

Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications