Pölytön betonin hionta tarjoaa lisää rakennustehokkuutta ja vähentää terveysriskejä

Hiotut ja kiillotetut betonilattiat on kehitetty maailmanlaajuisille miljardimarkkinoille,jotka jatkavat kasvuaan, etenkin USA:ssa ja Australiassa Laajentumista rajoittavana tekijänä on ollut vaikeus käsitellä suuria hiontapölymääriä. Tällainen hiontapöly sisältää myös usein tervey- delle vaarallisia hiukkasia. Nyt ruotsalainen Dustcontrol on kuitenkin ratkaissut ongelman Uudella periaatteella ja kahdella uudelleen kehitetyllä rakennusimurilla, joilla käsitellään kerralla erittäin suuria pölymääriä. Erityisten esierottimien ja pitkälle kehitetyn suodatintekniikan avulla rajoitetaan lisäksi merkittävästi keuhkosairauksien riskiä.

Uudentyyppisillä betonin hiomakoneilla voi hioa tehokkaasti ja myös kiillottaa erittäin suuria betonilattiapintoja. Tekniikka on vieläkin tavallisinta teollisuustiloissa, mutta sitä käytetään yhä useammin myös muun tyyppisissä tiloissa.

Hionnan jälkeen lattiat voi pinnoittaa esim. epoksilla, pinnan kovettimilla tai matoilla. Nykyaikainen hionta tuottaa niin hyvin kulutusta kestäviä ja kiiltäviä betonipintoja, että yhä useammat
koulut, sairaalat, kaupat ja julkiset tilat valitsevat kiillotetun ja pintakäsitellyn betonilattian ilman minkäänlaista pinnoitetta. Tämän vaihtoehdon käyttö merkitsee myös rahan säästöä.

Miljardimarkkinat
Hiottujen ja kiillotettujen betonilattioiden maailmanmarkkinat nousevat jo nyt useisiin miljardeihin ja ne ovat kasvamassa selvästi varsinkin USA:ssa ja Australiassa.

Betonilattioiden käsittelyssä käytettiin aikaisemmin usein erilaisia märkähiontatekniikkoja. Tämä johti suuriin jälkitöihin märän hiontapölyn poistamiseksi. Nykyisillä ajanmukaisilla kuivahiontalaitteilla päästään tästä paljon aikaa vievästä jälkityöstä, mikä tekee betonin hionnasta entistä tehokkaampaa ja halvempaa.

Nyt huolehditaan rakennusimurin kuivasta hiontapölystä. Valitettavasti käytettyjen yksikköjen usein vaillinainen teho ei ole pystynyt täysin vastaamaan tehokkaasti toimivien nykyaikaisten hiomakoneiden tehoa. Tällöin hionta on liian usein jouduttu keskeyttämään, jotta rakennusimurin säiliö voitaisiin tyhjentää, tai suodatin puhdistaa.

Lisäksi hyvin usein terveydelle vaarallisia hiukkasia sisältävä hiontapöly on päässyt runsaassa määrin ilmaan ja sitä kautta lähellä olevien käyttäjien hengityselimiin. Nämä hiukkaset saattavat aiheuttaa vakavia sairauksia, kuten silikoosia, keuhkojen tukkeumasairauksia ja keuhkosyöpää.

Lisäksi leijuva pöly leviää ympäristöön aiheuttaen käyttäjälle huonoa näkyvyyttä, mikä puolestaan voi aiheuttaa lattiaan epätasaisuuksia. Vaikka likaantuminen onkin vähäisempää kuin märkähionnan yhteydessä, rakennustyöpaikka ja sen lähettyvillä olevat pinnat on kuitenkin puhdistettava aina hionnan jälkeen pölystä.

Uusi periaate lisää tehokkuutta
Nyt Ruotsin Dustcontrol on kehittänyt yhteistyössä johtavien lattianhiontayritysten kanssa uuden periaatteen, joka ratkaisee tämän ongelman. Tämän periaatteen mukaisesti suuria pintoja voi hioa nopeasti entistä paremmin tuloksin ja käsitellä samanaikaisesti tehokkaasti suuria hiontapölymääriä, mikä lopettaa samalla tyhjennyksen ja vähentää merkittävästi suodattimen huollon tarvetta.

Periaate rakentuu pääasiassa seuraavien yksityiskohtien varaan:
*Hyvän ergonomian omaavat värinättömät hiomakoneet
*Suuritehoiset hiomakoneet
*Hiomakoneeseen integroitu imusuoja
*Monivaiheinen syklonierotin
*Suodatin-/imujärjestelmä, joka huolehtii periaatteessa kaikista terveydelle vaarallisista hiukkasista
*Kovaa kulutusta kestävät letkut ja liittimet
*Erotetun materiaalin tehokasta ja pölytöntä jälkikäsittelyä varten tehdyt muovisäkit ja säiliöt

Tämän periaatteen mukaiset uudet rakennusimurit on varustettu erityisillä esierottimilla ja uudella suodatintekniikalla. Tämä merkitsee sitä, että yli 90 % pölyhiukkasista jää esierottimeen ja että 99,97 % lopuista partikkeleista jää suodatinyksikköön. Hiukkasista alle 0,03 % pääsee ilmaan ja näin ollen vakavien keuhkosairauksien riski vähenee huomattavasti.

Suodatin on uusi kehitystuote
Nyt esitellään tämän periaatteen mukaisesti useita täysin uusia rakennusimureita.
DC 5800a PTFE/DC 5800c PTFE -mallit on kehitetty erityisesti huolehtimaan suurista betonipölymääristä. Koneen ilmamäärä on 470 kuutiometriä tunnissa. Koneessa DC 5800c PTFE pöly kerätään muovisäkkiin. Koneessa DC 5800a PTFE pöly kootaan 90 litran säiliöön, joka on varustettu muovisäkillä ja pyörillä helppoa siirtämistä varten.

Esierotin on liitettävissä ja asennettavissa 200 litran vakiotynnyriin. Tynnyri on sijoitettavissa esim. tilan ulkopuolelle. Kun kaikki tynnyrit ovat täynnä, ne ovat kuljetettavissa joustavasti pois joko trukilla tai kuorma-autolla. Koneen ja tynnyrin välille voi liittää jopa 50 metriä pitkän letkun.

Mallit DC 5800c/DC 5800a PTFE on varustettu pyörillä ja ne painavat vain 160 ja 180 kiloa. Tästä johtuen yksi henkilö riittää niiden siirtämiseen.

Koneeseen kuuluu sekä uusinta kehitystä edustava teflonpinnoitettu PTFE-suodatin että mikrosuodatin. Mikrosuodatin erottaa runsaasti pienhiukkasia, kuten asbestikuituja ja kvartsipölyä. Nämä hiukkaset saattavat aiheuttaa vakavia keuhkosairauksia, kuten silikoosia ja keuhkosyöpää.

PTFE-suodatin on pinnoitettu teflonilla, jonka ansiosta pölyhiukkaset irtoavat entistä helpommin säiliöön. Tämän vuoksi suodattimen elinikä on entistä pidempi ja sen puhdistus ja vaihto voidaan tehdä entistä harvemmin.

Hiukkaspölyn osalta päästään esierottimen ja uuden suodatinratkaisun avulla jopa 99,97 % erotusasteeseen.

Twin - joustava ja helppo
DC 3800c Twin on tarkoitettu hieman vähäisempiä betonipölymääriä varten. Se painaa vain 54 kiloa ja on siirrettävissä helposti yhden henkilön voimin ahtaissa tiloissa ja jopa portaissa.

DC 3800c Twin on varustettu kahdella tehokkaalla syklonilla, joista toinen erottaa 90 prosenttiin saakka kaikkein karkeimmat hiukkaset. Toisessa syklonissa jäljelle jäänyt hienopöly erotetaan hienosuodattimen ja mikrosuodattimen avulla. Tälläkin suodatinratkaisulla saadaan jokseenkin kaikki aines kerätyksi muovisäkkeihin eikä se pääse ulkoilmaan aiheuttamaan terveysongelmia.

Suodatinpuhdistus tapahtuu tehokkaasti koneen omalla alipaineella, mikä merkitsee mahdollisimman vähäistä ajanhukkaan puhdistuksen yhteydessä.

Imulähde käsittää kaksi 1 200 W yksivaihemoottoria. Toisin sanoen, konetta voi käyttää silloinkin, kun käytettävissä ei ole komivaihevirtaa.

Maailmanlaajuinen esittely syksyllä
- Esittelemme molemmat uudet rakennusimurimme syksyn kuluessa maailmanlaajuisesti. Toivomme, että niiden avulla voimme sekä tehostaa että lisätä betonilattioiden hionnan ja kiillotuksen markkinointia. Positiivista vaikutusta tulee olemaan silläkin, että suodatinratkaisumme vähentävät olennaisella tavalla käyttäjien terveysriskejä, Dustcontrolia edustava Johann Haberl kertoo.
Kuvatekstit:
Kuva 1:
Dustcontrolin uusi periaate pölytöntä betonin hiontaa varten parantaa rakentamisen tehokkuutta ja vähentää merkittävästi keuhkosairauksien riskiä. Tässä uusi rakennuspölynimuri DC 3800c Twin liitettynä betoninhiontakoneeseen. Ensimmäisessä syklonissa erotetaan karkeammat pölyhiukkaset ja toisessa jäljellä oleva hienopöly otetaan talteen hienosuodattimen ja mikrosuodattimen avulla. (Kuva: Ryno Quantz)
Kuva 2:
DC 3800c Twin on toinen Dustcontrolin uuden periaatteen mukainen uusi rakennusimuri tehokkaaseen ja pölyttömään betonin hiontaan. Imuyksikkö on integroitavissa useimpiin johtavien valmistajien nykyaikaisiin hiontakoneisiin. DC 3800c Twin on pieni, joustava ja vain 54 kg painoinen. Suodatinpuhdistus tapahtuu tehokkaasti omalla alipaineella. Koska imuyksikkö käsittää kaksi 1 200 W yksivaihemoottoria, kolmivaihesähköliittymää ei tarvita. (Kuva: Ryno Quantz)
Kuva 3:
DC 5800a/c PTFE on kahdesta koneesta suurempi ja sitä voi käyttää pölynpoistoon suurilta hiomakoneilta, joiden hiontakapasiteetti on suuri ja jotka tuottavat siksi myös suuren määrän hiontapölyä. Tässäkin yhteydessä imuyksikkö integroidaan yksinkertaisella tavalla useimpiin nykyaikaisiin hiontakoneisiin. DC 5800c PTFE on varustettu suodattimien alipainepuhdistuksella, se painaa 160 kg ja siinä on 5 kW kolmivaihemoottori.

Yhteys lisätietojen hankkimista varten:

Pekka Korhonen
Dustcontrol Fin Oy
Veneentekijäntie 10/ PL 36
FI-00211 HELSINKI
Puh.: +358-9-682 4330
Faksi:+358-9-682 433 43
Sähköposti: pk@dustcontrolfinoy.fi,www.dustcontrolfinoy.fi

Press release images


Dammfri betongslipning ger ökad byggeffektivitet och minskade hälsorisker

Dammfri betongslipning ger ökad byggeffektivitet och minskade hälsorisker

Dammfri betongslipning ger ökad byggeffektivitet och minskade hälsorisker

Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications