Publications

Exporting success results in expansion

Published on

Piparkakku on vastaisuudessa yhtä itsestäänselvä herkku niin heinäkuun kesäkutsuilla kuin joulunakin. Tähän uskoo ainakin Annas Pepparkakor Tukholmassa ja tuo markkinoille ruskean piparkakun kesäasuisena Norjassa ja Suomessa. Pohjolan ulkopuolella piparkakku on ympärivuotinen herkku, jonka menekki kasvaa nopeasti. Pelkästään Yhdysvaltoihin laivataan joka vuosi 40 konttia. Kokonaisuudessaan tuotannon 2 100 tonnista runsas kolmasosa menee vientiin, jonka osuus kasvaa 20 prosentin vuosivauhdilla.

Popularity of Swedish gingerbread biscuits rising take-off at ISMfor further expansion

Published on

Ruotsalaisen Annas Pepparkakorin vienti kasvaa koko ajan. Nykyään, 70 vuotta piparkakkujen valmistuksen aloittamisen jälkeen, kyseessä on maailman suurin piparkakkujen valmistaja yli 2500 tonnin vuosittaisella tuotannollaan. Tämä määrä vastaa kaikkiaan 500 miljoonaa piparkakkua! Näistä noin puolet menee kansainvälisille yhteistyökumppaneille pariin kymmeneen eri maahan. Ruotsalainen huonekalujätti IKEA on yksi vientimenestykseen vaikuttanut tekijä.