Innovation in the protective clothing industry

LEHDISTÖTIEDOTE
17. huhtikuu, 1996
Uusi vaatekappale suojaa polvia
ja säästää työhousuja likaantumasta

Työvaatealan uusimpia innovaatioita on irrotettava housunlahje, joka suojaa sekä työntekijän polvet että työhousut.
Uutuustuotteen tuo markkinoille Snickers ja sen perustaja, sähkömies Matti Viio, joka 20 vuotta sitten "piruuntui" huonoihin työvaatteisiin niin, että alkoi suunnitella omia malleja.

Uusi päällepantava, FlexiLeg-niminen housunlahje on nykyään käytettävien polvisuojataskujen edelleen kehittelyn tulos. Erona on se, että nyt polvisuojat on laitettu erilliseen housunlahkeeseen, joka voidaan pukea ja riisua tarpeen mukaan. Näin polvia voidaan suojata esimerkiksi lattiatyöskentelyssä ja muissa työtehtävissä, joissa on käytettävä polviasentoa, kuluttamatta tai likaamatta alla olevia työhousuja.
– Housujen kulumisen sijasta FlexiLeg kuluu. Työhousut säilyvät näin kauemmin hyvässä kunnossa. Lisäksi työntekijät, jotka ovat koko päivän työskennelleet polvillaan, voivat lähteä kotiin puhtaissa työhousuissa ja ehjin polvin, sanoo Matti Viio.
Kehittelytyö alkoi kaksi vuotta sitten kun saksalainen Bau-Berufagenossenschaften, joka on rakennusalan työsuojelun ja terveydenhuollon korkein viranomainen, etsi ratkaisua käsityöläisten polvivaurioille. Viioon otettiin yhteys ja hänet otettiin kehitysprojektiin mukaan. Nyt kaksi vuotta myöhemmin FlexiLeg on valmiiksi testattu ja valmiina Euroopan markkinoille.
Uusi polvisuojan sisältävä päällislahje on saatavissa useina materiaaleina eri ammattialoille.
– Irtolahje on tärkeimpiä uutuuksia pitkään aikaan. Lisäämme taas etumatkaa kilpailijoihin nähden antamalla asiakkaiden ohjata tuotekehitystämme täydellisesti. Markkinajohtajuus tarkoittaa sitä että toiset kopioivat tuotteitasi, ei sitä, että olet suurin, sanoo tyytyväinen Matti Viio. /ins

Lisätietoja:
Heikki Taskinen
Snickers Original Oy
Sahaajankatu 24
SF-00810 Helsinki
Tel. 90-755 21 50
Fax. 90-755 65 20















Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications