JULKISUUS TUOTTAA TULOKSIA KIINAN MARKKINOILLA

Uutistoimisto INS on aloittanut uuden ja ainutlaatuisen palvelun pohjoismaisille vientiyrityksille, jotka haluavat etabloitua Kiinan markkinoilla. Palvelu luo julkisuutta ammattilehdistössä, ja ensimmäiset kampanjat ovat tuottaneet laaja julkisuutta asiakkaille.


Kiinan markkinat toimivat nykyään globaalin talouden veturina. Tarve uusille tuotteille ja länsimaiselle korkeateknologialle on suurta. Yritykset, jotka pystyvät luomaan uskottavan kuvan itsestään  ja tuotteistaan, ovat voittajia kilpailussa kiinalaisesta pääomasta, toteaa INS:n Kiinan asiantuntija Helen Yao, markkinointiekonomi, jonka sukujuuret ovat Kiinassa.

Tehokas tapa lisätä uskottavuutta on toimituksellinen näkyvyys ammattilehdistössä.

Kilpailu näkyvyydestä kiinalaisessa ammattilehdistössä on kivenkovaa, siksi olemme luoneet palvelukonseptin, jossa yritys- ja tuoteuutisia jyvitetään alan merkittäviin lehtiin. Jotta uutiset julkaistaisiin, vaaditaan tuntemusta kiinalaisesta kulttuurista, ammattilehdistöstä ja ennen kaikkea tietoa siitä, kuinka olla yhteydessä vastuullisiin toimittajiin, jatkaa Helen Yao.

Yksi ensimmäisistä toimeksiantajista oli suomalainen Merivaara, joka on erikoistunut kehittyneisiin sairaalatuotteisiin.

"Olemme usean vuoden ajan toimineet Kiinassa yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Nimen luominen ei ole helppoa. Kuultuani INS:n palvelusta halusin kokeilla”, sanoo Merivaaran vientipäällikkö Markku Aherto. ”Meidän on oltava mukana Kiinan markkinoilla, suuri osa ostoista tapahtuu siellä."

INS:n kampanja oli positiivinen yllätys. "Saimme näkyvyyttä yli 20 erikoismediassa, joka on 20% koko kohderyhmästä. Emme voisi olla tyytyväisempiä", Aherto päättää.

 

Kuvateksti1:

Näkyvyys ammattilehdissä on keskeistä yrityksen menestykselle Kiinan markkinoilla. INS:n Kiinan asiantuntija Helen Yao.

 

Kuvateksti2:

/ins:n tuottama lehdistötiedote toi meille runsaasti näkyvyttä. Se oli positiivinen yllätys. Markku Aherto, Vientijohtaja Merivaara Oy

Press release images


Helen Yao © INS- Industrial News Service, John Gammals

Markku Aherto, Export Director Merivaara Oy © INS- Industrial News Service, John Gammals

Rating:

vote data

Let us know if you are going to use this press release. Thank you!