PulPaper - metsäteollisuuden kansainvälinen huipputapahtuma Helsingissä

/ins PulPaper on metsäteollisuuden johtava kansainvälinen tapahtuma, joka järjestetään Helsingissä 29.-31.5.2018. Tapahtuma on globaali kohtaamispaikka, jossa alan ammattilaiset ympäri maailman tutustuvat innovaatioihin, oppivat uutta ja verkostoituvat keskenään. PulPaperiin kuuluu näyttely, laadukas konferenssiohjelma, iltaohjelmaa sekä mahdollisuus osallistua vierailulle suomalaiselle tehtaalle.

PulPaper on ainutlaatuinen pelinavaus metsäteollisuuden eri alojen yhdistävänä tapahtumana, sillä samaan aikaan järjestetään myös pakkausteollisuutta esittelevä PacTec sekä uusi mekaanisen puunjalostuksen sekä energia- ja kemianteollisuuden tapahtuma Wood & Bioenergy. Kokonaisuus tarjoaa mahdollisuuden tavata helposti monia eri teollisuudenalojen toimijoita. Vastaavaa ei ole tarjolla missään muualla maailmassa.

Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2014. Silloin kävijöitä oli yhteensä 70 eri maasta. Nyt maailman parhaat metsäteollisuuden asiantuntijat kokoontuvat PulPaperiin digitalisaation, biojalostamoiden kehittämisen ja läpimurtoinnovaatioiden ääreen. Tapahtuman kattoteemana on ”Visit tomorrow today”. Se viittaa uusiin innovaatioihin ja teknologioihin, joita hyödyntämällä metsäteollisuus kehittyy digitaalistuvassa maailmassa, ympäristöä kunnioittaen.

Näyttelyssä on mukana noin neljäsataa yritystä, kävijöitä odotetaan paikalle 10 000. PulPaperin osastomyynti käy kiivaana, ja alan markkinajohtajat ovat jo vahvistaneet osallistumisensa. Mukana on alan tärkeimmät laite- ja palvelutarjoajat sekä myös alan johtavat metsäyritykset. Digitalisaatio ja innovaatiot näkyvät seminaareissa ja osastoilla, joissa uusimmat käytännön sovellukset ovat esillä asiakkaille. Lisäksi huomispäivän uutuuksia esitellään näyttelyssä start up -yritysten omalla teema-alueella.

PulPaper katsoo innovaatioiden kautta metsäteollisuuden tulevaisuuteen

Monipuolista seminaariohjelmaa on kolmena päivänä. Tiistaina 29.5. järjestetään Business Forum ja 3D Printing of Biomaterials -seminaarit. Business Forum on uusi, yritysjohtajille suunnattu seminaari, jossa käsiteltävät aiheet vaihtelevat kulutustottumuksista kestävään kehitykseen ja innovaatioista johtamisen muutoksiin.

Kaksipäiväisen Pulpaper Conference -huippuseminaarin 30.–31.5. puhujina on 40 asiantuntijaa, tutkijaa ja yritysten edustajaa muun muassa Pohjoismaista, Japanista ja Pohjois-Amerikasta. Konferenssi koostuu kaikille yhteisistä key note -puheenvuoroista ja vapaasti valittavissa olevista, teemoitetuista konferenssiosuuksista.

PulPaper Conferencen key note -puhujana kuullaan ruotsalaisen Uppsalan yliopiston nanoteknologian professori Maria Strömmeä, joka visioi näkymiä innovatiivisista tulevaisuuden tuotteista. Toisen key note -puheenvuoron pitää Metsä Groupin toimitusjohtaja Ilkka Hämälä Suomesta. Hän kertoo, miten Äänekosken uusi biotuotetehdas integroi perinteisen selluteollisuuden ja uusien biotuotteiden valmistamisen.

Lisäksi konferenssissa käsitellään muun muassa alan läpimurtoinnovaatioita, biojalostamojen kehittämistä sekä kuluttajakäyttäytymisen muutosta ja digitalisaation mahdollisuuksia. Tutkijat esittelevät ajankohtaisia tutkimustuloksia ja visioivat tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksia. Konkreettista tarttumapintaa tuovat yritysten käytännön esimerkit uusista toimintatavoista.

PulPaperin päätteeksi kävijät voivat tutustua alan edelläkävijäyrityksiin. Vierailut Metsä Groupin Äänekosken uudelle biotuotetehtaalle ja Kotkamillsin kartonkitehtaalle järjestetään 31.5.–1.6.

Metsäteollisuustuotteiden osuus Suomen viennistä on noin 20 prosenttia, ja metsäalan menestys on Suomelle tärkeää. Metsäteollisuus on merkittävä työllistäjä erityisesti maakunnissa – se työllistää suoraan noin 41 000 henkilöä ja välillisesti noin 140 000 henkilöä. Suomessa on 49 paperi- ja sellutehdasta ja yli 200 teollista sahalaitosta, paneelitehdasta ja muita puutuotteita valmistavaa yritystä. Nykyiset tuotteet ovat liiketoiminnan perusta myös tulevina vuosina, sillä uuden sukupolven paperi-, pakkausmateriaali- ja puutuotteita kehitetään jatkuvasti. Lisäksi nykyisten tuotteiden rinnalle kehitetään uusia biotaloustuotteita ja uusia liiketoimintoja. Biotalouden myötä syntyy uusia yrityksiä, työpaikkoja ja vaurautta.

Kuvateksti: Stora Enso tuottaa uusiutuvia ratkaisuja globaaleille markkinoille. Yrityksen tuottamat materiaalit toimivat elementteinä useille innovatiivisille ratkaisuille, jotka auttavat korvaamaan fossiilisiin polttoaineisiin ja muihin uusiutumattomiin materiaaleihin pohjautuvia tuotteita. Kuva: Stora Enso

Metsäteollisuutta monipuolisesti käsittelevät tapahtumat PulPaper, PacTec ja Wood & Bioenergy järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 29.–31.5.2018.

www.pulpaper.fi  #pulpaper2018

Further information: Riikka Luomanpää, Communications Manager, Messukeskus Helsinki Expo and Convention Centre, +358505404231, riikka.luomanpaa@messukeskus.com

Rating:

vote data

Let us know if you are going to use this press release. Thank you!

Image result for messukeskus logo

Messukeskus Helsinki,

Finland, tel. +358 40 450 3250,

PL 21, 00521 Helsinki,

asiakaspalvelu@messukeskus.com

Publications