Fiskars panostaa Fiskarsin Ruukkiin

Fiskars Oyj Abp tarjoaa tontteja myytäviksi ja vuokrattaviksi historiallisesti arvokkaassa miljöössä Fiskarsin ruukin ympäristössä ensimmäistä kertaa lähes 70 vuoteen. Tonttien myynti on osa pitkäaikaista panostusta elinvoimaisen ja luovan yhteisön kehittämiseksi Fiskarsin Ruukkia ympäröivässä, kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa miljöössä Raaseporin kaupungissa.

Vastoin vallitsevaa supistamisen ja lopettamisen trendiä, jonka seuraukset ovat pienille paikkakunnille tuhoisat, Fiskars panostaa monipuolisen ja dynaamisen elinympäristön luomiseen Fiskarsin 360 vuotta vanhan ruukin lähistöön. Hanke tarjoaa nykyisen taloudellisen tilanteen koettelemalle Raaseporille mahdollisuuden parantaa työllisyyttä sekä kasvattaa asukasmäärää. “Odotamme innolla uusien asukkaiden ja veronmaksajien saapumista ja heidän positiivista vaikutustaan paikalliseen elinkeinoelämään”, sanoo Raaseporin kaupunginsihteeri Thomas Flemmich.

Uusi kaavoitettu alue käsittää yhteensä 430 hehtaaria, ja tontit sijaitsevat ruukkia ympäröivässä aaltoilevassa kulttuurimaisemassa Degersjönin lähellä. Tonttien myynti ja vuokraus on osa yhtiön tarkoituksellista ja pitkäaikaista strategiaa. Jo 1980-luvun puolesta välistä lähtien Fiskars on tehmyt merkittäviä sijoituksia luodakseen modernin ja dynaamisen yhteisön historiallisesti arvokkaaseen ruukkiympäristöön.

“Fiskarsin Ruukki perustettiin vuonna 1649, toisin sanoen yli 360 vuotta sitten, ja tavoitteenamme on varmistaa, että ruukki on vireä ja houkutteleva paikkakunta vielä 360 vuoden päästä”, sanoo Patrick von Essen, konsernin tonttimyynnistä vastaavan yksikön toimitusjohtaja. Historiallisesti arvokkaan miljöön säilyttäminen ja ruukkiyhteisön kehittäminen yrittäjyyden ja luovuuden keskukseksi ovat yhtiömme sydämen asioita. Pyrimme kaksinkertaistamaan asukasluvun tulevan vuosikymmenen aikana, ja uudet tontit ovat osa tätä strategiaa”, toteaa von Essen.

Fiskarsin Ruukki - ainutlaatuinen yhteisö koko maailmassa

1980-luvun alkupuolella Fiskarsin Ruukki kävi eloonjäämistaistelua: asukasmäärä oli pudonnut edellisten vuosikymmenten aikana laskenut tasaista vauhtia ja monet vanhat rakennukset kaipasivat kipeästi korjausta. Fiskarsin konserni puuttui tilanteeseen ja teki hyvän tarjouksen taiteilijoille, käsityöläisille ja pienyrittäjille, jotka olivat halukkaita muuttamaan perheineen ruukkiin ja siirtämään toimintansa sinne.

Nykyisin Fiskars on pieni dynaaminen yhteisö, joka huokuu luomisen iloa ja yrittelijäisyyttä. Noin 600 asukkaasta suuri osa on käsityöläisiä, muotoilijoita ja yrittäjiä. Fiskarsissa on muun muassa kaksi gourmet-ravintolaa, joista toinen, Fiskars Wärdshus, on tarjonnut ruokaa ja majoitusta vuodesta 1836 lähtien ja on siten Suomen vanhin edelleen toimiva majatalo.

Pääkadun varrella ja sitä kiertävillä kujilla työskentelee sulassa sovussa suklaa-artesaaneja, laivanrakentajia, puuseppiä, seppiä, lasitaiteilijoita ja keraamikkoja. Ainutlaatuinen ympäristö on houkutellut taiteilijoita ja pienyrittäjiä monesta maasta, ja ruukin kaduilla ja kujilla kuuleekin suomen ja ruotsin lisäksi tavan takaa espanjaa, englantia ja ranskaa.

“Täällä toimivat taiteilijat saavat valtavasti tukea toisiltaan: työskentely samankaltaisten, samaa toimenkuvaa edustavien ihmisten läheisyydessä on verrattoman arvokasta”, toteaa Martina Lindberg, seppä ja monen vuoden takainen Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan toimitusjohtaja. Osuuskunta edustaa tätä nykyä 123 käsityöläistä, taiteilijaa ja muotoilijaa 20 eri alalta.

”Sen lisäksi ruukkia ympäröivä kaunis luonto antaa uskomattoman paljon positiivista energiaa. Kävely ruukin upeassa luonnossa vaikuttaa rauhoittavasti ja suo tilaa luovalle ajattelulle”, Lindberg sanoo.

Maailman ainutlaatuisin näyttelytila


Fiskarsin tuotteet edustavat korkeaa laatua ja kestävyyttä yhdistettyinä eleganttiin muotoiluun. Rakentamalla yhteiskuntaa, joka vetää puoleensa luovia, uusajattelua edustavia yrittäjiä ja taiteilijoita, yhtiö on mukana luomassa ainutlaatuista, modernia ruukkimiljöötä. Tämä elinympäristö kuvastaa samalla Fiskarsin liikefilosofiaa ja heijastaa yhtiön toimintaa.

Fiskarsin Kiinteistöillä on runsaasti suunnitelmia toiminnan laajentamiseksi paikkakunnalla, jota hyvinkin voi luonnehtia yhdeksi maailman ainutlaatuisimmaksi näyttelytilaksi. “Vielä en tahdo paljastaa kaikkia suunnitelmiamme, mutta sen verran voin kertoa, että Fiskars tulee rakentamaan mallipuutarhan Ruukin keskustaan yhteistyönä paikallisen Puutarha Tahvoset Oy:n kanssa. Puutarha valmistuu vuonna 2014 ja siihen istutetaan muun muassa kirsikka- ja omenapuita. Toiveemme on, että puisto toimisi asukkaiden kohtaamispaikkana, jossa voisimme myös esitellä puutarhatuotteitamme ja järjestää erilaisia puutarhakursseja”, myyntipäällikkö Kenneth Katter Fiskarsin Kiinteistöistä selittää ja toteaa lisäksi, että tämä on vain yksi monesta vireillä olevasta hankkeesta.

Yli 150 000 kävijää vuodessa

Viimeisten kymmenen vuoden aikana Fiskarsin Ruukista on kehittynyt paikkakunta, joka houkuttelee yli 150 000 kävijää vuodessa. Huomattava osa vierailijoista on ulkomaalaisia turisteja ja suomalaisen taiteen ja muotoilun ystäviä. “Nykyisin useimmat Fiskarsin kävijöistä toteavat, etteivät he koskaan aikaisemmin ole nähneet tämän tapaista yhteisöä. Tällaista luovan energian, korkealaatuisten tuotteiden ja rauhallisen idyllin sekoitusta ei helposti löydä muualta maailmasta. Eipä hassumpaa kehitystä paikkakunnalla, joka vajaat 20 vuotta sitten oli hiipumassa olemattomiin”, tiivistää Katter.

Kesällä vanhoissa makasiineissa järjestettävien kansainvälisestikin arvostettujen taidenäyttelyiden lisäksi tarjolla on kaikkina vuodenaikoina lukuisia tapahtumia ja messuja kuten puumarkkinapäivät sekä Fiskarsissa viime vuonna järjestetyt ja suunnattoman suosion saaneet Slow Food-messut. Ensi kesänä luvassa on jazzpäivät ja vielä ennen kesää kahdet messut: häämessut sekä rekrytointipäivät, joissa avoinna on noin sata kesätyöpaikkaa.

Pienellä paikkakunnalla riittää ideoita ja yrittelijäisyyttä. Vireillä on jatkuva virta projekteja. Fiskarsin ruukki odottaa ennen kaikkea saavansa pian toivottaa uudet asukkaat tervetulleiksi. /ins

Kuvateksti 1:
Fiskarsin Ruukki tarjoaa kodikkaan ympäristön  kaiken ikäisille. © Fiskars Oyj

Kuvateksti 2:
Aaltoileva kulttuurimaisema ympäröi Fiskarsin Ruukkia. © Fiskars Oyj

Kuvateksti 3:

Lähistön järvet tarjoavat asukkaille virkistystä. © Fiskars Oyj

Kuvateksti 4:
Joki virtaa milloin hiljaa, milloin voimakkaasti keskellä kylää. © Fiskars Oyj

Kuvateksti 5:

Pääkadun varrelta kävijä voi poiketa monen käsityöläisen ja taiteilijan puodissa. © Fiskars Oyj

Kuvateksti 6:
Fiskars kulkee vastavirtaan panostamalla pieneen yhteisöön. © Fiskars Oyj

Kuvateksti 7:
Hienot ravintolat ja monet puodit tarjoavat kävijöille elämyksiä ympäri vuoden. © Fiskars Oyj

Kuvateksti 8:

Fiskars panostaa jatkossakin Fiskarsin Ruukkiin säilyttääkseen sen elinvoimaisena. © Fiskars Oyj

Fiskars lyhyesti

Fiskars tarjoaa kuluttajatuotteita kotiin, puutarhaan ja ulkoiluun. Konsernin kansainväliset pääbrändit ovat Fiskars, Iittala ja Gerber. Vuonna 1649 perustettu Fiskars on Suomen vanhin yritys ja on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. Vuonna 2011 Fiskarsin liikevaihto oli 743 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä oli noin 3 400 yli 20 maassa. www.fiskarsgroup.fi.


Lisätietoja antavat:

Patrick von Essen
Toimitusjohtaja Kiinteistö  

Fiskars Oyj Abp
Fiskarsintie 18
Fi-10470 Fiskars

patrick.essen@fiskars.com
www.fiskarsgroup.com

Press release images


Fiskarsin Ruukki tarjoaa kodikkaan ympäristön kaiken ikäisille. © Fiskars Oyj

Aaltoileva kulttuurimaisema ympäröi Fiskarsin Ruukkia. © Fiskars Oyj

Lähistön järvet tarjoavat asukkaille virkistystä. © Fiskars Oyj

Joki virtaa milloin hiljaa, milloin voimakkaasti keskellä kylää. © Fiskars Oyj

Pääkadun varrelta kävijä voi poiketa monen käsityöläisen ja taiteilijan puodissa. © Fiskars Oyj

Fiskars kulkee vastavirtaan panostamalla pieneen yhteisöön. © Fiskars Oyj

Hienot ravintolat ja monet puodit tarjoavat kävijöille elämyksiä ympäri vuoden. © Fiskars Oyj

Fiskars panostaa jatkossakin Fiskarsin Ruukkiin säilyttääkseen sen elinvoimaisena. © Fiskars Oyj

Rating:

vote data

Let us know if you are going to use this press release. Thank you!

Publications