Power company goes in for flue-gas desulphurisation

LEHDISTÖTIEDOTE
1995-02-06
Voimalayritys panostaa rikin poistamiseen savukaasuista
Märkäpuhdistustekniikan läpimurto Puolassa

Puolaan tullaan nyt rakentamaan kaikkien aikojen ensimmäinen rikinpoistolaitos täysin ilman ulkomaisia avustusvaroja.
Valtiojohtoinen voimalayritys ZEPAK on tehnyt päätöksen pystyttää suuren rikinpoistolaitteiston Koninissa sijaitsevaan voimalaansa. Projekti on rahoitettu paikallisin varoin Puolassa - täysin kaupalliselta pohjalta.

Laitteiston toimittavalle ABB Fläkt Industri AB:lle kauppa on merkittävä läpimurto Puolan markkinoilla märän rikinpoistotekniikan osalta. Tilauksen kokonaisarvo on yli 160 miljoonaa markkaa. Laitteiston hankkiminen ilman minkäänlaista taloudellista tukea ulkomailta, merkitsee uutta kiinnostavaa edistysaskelta kohti puhtaampaa ilmaa ja parempaa elinympäristöä.
ZEPAK on yksi Puolan johtavia sähköenergian toimittajia. Sen vastuulla on 11 prosenttia maan koko sähköntuotannosta.
Koninin kaupunki sijaitsee Puolan keskiosassa Varsovan ja Poznanin välisellä alueella. ZEPAK korvaa siellä nykyisin toimivan ruskohiilivoimalaansa kahdella uudella kattilalla, jotka yhdessä tuottavat 110 MW sähköenergiaa. Toinen kattiloista on jo valmistunut, mutta toinen on vielä rakenteilla.

Korkea puhdistusaste
Uudella savukaasujen puhdistuslaitteistolla tullaan poistamaan 95 prosenttia savukaasujen rikkidioksidista. Energialähteenä olevan ruskohiilen rikkipitoisuus on yksi prosentti, ja voimalan toimiessa täydellä teholla laitteisto joutuu joka tunti poistamaan rikkiä 1,5 miljoonasta kuutiometristä savukaasua. Ei ole epäilystäkään, etteikö tällä olisi merkittävää vaikutusta ympäristöön - myös Puolan ulkopuolella!
Rikinpoistolaitteiston toiminnan sivutuotteena syntyy kipsiä, joka käytetään rakennusteollisuudessa tarvittavien kipsilevyjen valmistukseen.

Märkäpuhdistusmenetelmä
ABB:n märkäpuhdistusmenetelmän perustana on tavanomainen avoin suihkukastelutorni. Kysymyksessä on vakiintuneen aseman saanut tekniikka, jolla ongelma ratkaistaan yksinkertaisesti ja hyvin luotettavalla tavalla, sillä laitteisto ei ole häiriöaltis.
Absorboimisaineena on kalkkikivi. Se toimitetaan voimalaitokselle jo hienoksi jauhettuna. Erillistä jauhantalaitteistoa ei tarvita.
Veden poistaminen savukaasuista on tärkeää sekä kaasunpesutornin että sitä seuraavien käsittelyjen luotettavan toiminnan kannalta. Laitteistoon kuuluukin yhtenä tärkeänä osana tukevarakenteinen vedenpoistojärjestelmä, joka erottaa veden tehokkaasti. Sen toimintaan ei liity minkäänlaista tukosriskiä ja järjestelmä on huollettavuuden kannalta vaivaton käsitellä.
Kaasunpesutorni rakennetaan kumilla päällystetystä betonista ja se integroidaan toimitussopimukseen sisältyvään uuteen piippuun. Tekniikka, jolla kaasunpesutorni integroidaan betonipiippuun, on jo entuudestaan tuttu ABB Fläkt Industrin toiminnassa, mutta sitä käytetään harvemmin voimalaitosteollisuuden tarpeisiin.

Läpimurto
Tämä laitteisto on sitäkin kiinnostavampi kun se on laatuaan ensimmäinen Puolassa ja tulee siten jatkossa esittämään tärkeää osaa vertailukohteena.
- Meitä ilahduttaa suuresti, että olemme onnistuneet suorittamaan läpimurron Puolassa savukaasujen märkäpuhdistustekniikallamme. Siellä on erittäin suurta tarvetta parantaa ympäristöoloja ja meidän menetelmämme soveltuu tarkoitukseen erinomaisesti. Mutta maan taloudellisesta tilanteesta johtuen siellä on rakennettu vain hyvin vähän puhdistuslaitoksia. Nyt tulee kuitenkin varmasti tapahtumaan parannusta, sillä maan talous on tasaisessa nousussa ja viranomaiset tiukentavat vaatimuksiaan. Tästä kehityksestä on sitä paitsi hyötyä muillekin maille, kertoo ABB Fläkt Industri AB:n, Växsjö, myyntijohtaja Anders Wiktorsson.







Kuvateksti:
Juuri tällaisen rikinpoistolaitteiston ABB Fläkt Industri AB on myynyt voimalaitosyritys ZEPAKille Puolaan. Kuvassa nähdään: A -savukaasujen pesutorni ja piippu; B - savukaasuimuri: C -savukaasun jälkikuumennin; D - kalkkikivisiilo; E - kipsivarasto.


Lisätietoja antavat:
ABB Fläkt Industri AB
S-351 87 Växjö, Ruotsi.
Myyntijohtaja Anders Wiktorsson
Puh. +46 470 875 43
Myyntipäällikkö Thomas Miléus
Puh. +46 470 872 60
Fax: +46 470 872 22


Tämä teksti on saatavissa 3,5 tuuman levykkeellä (Word 5.1a) Macintosh- tai PC-formatoinnilla.

Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications