ABB enters the small drives arena

ABB tuo markkinoille uuden pienten oikosulkumoottorien ohjaukseen tarkoitetun taajuusmuuttajan. Laite soveltuu 0,37 - 2,2 kW tehoisten moottorien nopeudensäätöön.

"Pienet käytöt eivät ole ABB:lle mitään uutta. ACS 200 ja ACS 300 ovat molemmat pienitehoisia taajuusmuuttajia ja ne ovat olleet markkinoilla jo yli neljä vuotta. Nämäkin käytöt ovat kuitenkin osoittautuneet liian
suuriksi moneen tehtävään," kertoo Tuomo Merentie, ABB Industryn myynti- ja markkinointijohtaja Helsingissä.
"Uuden tuotesarjan lisääminen valikoimaamme merkitsee sitä, että voimme tarjota asiakkaillemme ratkaisun kaikkiin moottorikäyttöihin 0,37 kW:sta ylöspäin," sanoo Merentie.
ABB:n tutkimusten mukaan alle 2,2 kW tehoisten käyttöjen luokka on tällä hetkellä nopeimmin kasvava maailman taajuusmuuntajamarkkinoilla, käsittäen
noin 25 % koko vaihtovirtakäyttöjen kaupasta. Vuosisadan loppuun mennessä arvellaan pienten käyttöjen osuuden kasvavan jopa 30 prosenttiin alan maailmankaupasta.
Alle 2,2 kW:n taajuusmuuttajien käyttäjistä 60 % on OEM-asiakkaita eli laitevalmistajia ja 40 % loppukäyttäjiä.
"Tällä hetkellä vain noin 3 %:a maailmalla myydyistä alle 2,2 kW:n tehoisista moottoreista ohjataan taajuusmuuttajilla. On selvää, että pienten moottoreiden pyörimisnopeuden säädölle on olemassa iso potentiaali kaikkialla maailmassa," sanoo Merentie.
ACS 100:n myynti tulee vahvistamaan ABB:n asemaa markkinoiden johtavana taajuusmuuttajien valmistajana.
"Meidän maineemme perustuu keski- ja suuritehoisiin käyttöihin ja järjestelmiin. Myös tällä alueella kasvu on edelleen merkittävää ja me tulemme hallitsemaan sitä."
"Mutta me emme voi enää hallita koko markkinoita yhdellä ajatusmallilla, vaan me tarvitsemme niitä kaksi: Toisen keskittymään suuritehoisten sarjaan
ja toisen ymmärtämään erittäin pienten käyttöjen teknologiaan ja valmistukseen liittyviä seikkoja. Nyt meidän tuotanto-, myynti- ja markkinointiresurssimme ovat kunnossa ja voimme tyydyttää pienten
moottorinohjainten markkinat."
Elektronisten laitteiden valmistustekniikan kehittyminen mahdollistaa komponenttien pakkaamisen entistä tiheämpään. Jäähdytys voidaan hoitaa
hallitusti pienempien pintojen kautta. Tämä yhdessä valu- ja muoviosien valmistuksen kehittymisen kanssa on mahdollistanut äärimmäisen luotettavan, pienikokoisen moottorinohjaimen ACS 100:n, valmistamisen.
"Jättämällä pois toimintoja, jotka ovat usein tarpeettomia näissä käytöissä, me voimme tarjota yksinkertaisen ja kilpailukykyisen käytön
käytännöllisesti katsoen kaikkiin pienitehoisiin moottorisovellutuksiin."
Merentien mukaan pitkällä tähtäimellä pienten moottorikäyttöjen kysynnän kasvu on nähtävissä, sillä ne tulevat korvaamaan sähkömekaaniset ratkaisut ja suoran käytön. "97 %:a moottoreista tarvitsee jonkinlaista säätöä tai ohjausta, mutta portaaton
nopeudensäätö ei aina ole se ensimmäinen vaihtoehto. Ja juuri tämä on seikka, jota muuttaaksemme parhaillaan työskentelemme."


Kuvateksti:



Lisätietoja:
Eino Nieminen
ABB Industry Oy, Kotimaan myynti
PL 182
00381 Helsinki
puh: 010 222 2588
fax: 010 222 2515

Rating:

vote data

Feedback is not allowed / disabled for this press release.

Publications